"Unskilla on vissiin vähän konseptit mennyt sekaisin, kun muutamaan otteeseen lenkillä on tullut kesken kaiken merkkailun hätä nro 2 ja on siinä seisaalteen, toinen jalka ylhäällä suorittanut tämän isommankin hädän. Ja yksi kaunis aamu hän päätti merkata ETUtassu ylhäällä. Taisi merkkailla vain omat housunsa ;)

Olin todella ylpeä koiran omistaja, kun eilen kävimme Uunon kanssa pitkällä lenkillä läheisen ankkalammen maastossa. Kuljimme tietä pitkin, Uuno vapaana, kun vastaan tuli vähän vanhempi tipsu omistajansa kera. Pidin kaikesta huolimatta Uunon vapaana, mutta koko ajan valvovan silmän alla. Uuno käveli niin hienosti ihan vierelläni ja ohittaessakin toista koiraa, joka murisi vähän pahaenteisesti. Uuno ei edes haukkunut tai muuten häiriöitynyt vaan kävellä tepsutti reippaasti koko ajan rinnallani kiinnittämättä huomiota tipsuun. Taisi kiinnostaa leskenlehdet enemmän kuin toinen koira, on nimittäin aikamoinen kasvien ystävä tuo Uuno.

Peljästytti hieman, kun lenkillä nyt Uuno taas kukkien joukossa innoissaan riemastui nähdessään ampiaisen. väijyen loikkasi kuin tiikeri mepun päälle. Meppuhan siitä suivaantui ja jouduttiin molemmat juoksemaan karkuun ärsyyntynyttä ampparia.

Muutenkin ihanasti menee Uunon kanssa. Nukkuu yönsä hyvin ihan mamin kylkeen liimautuneena ja aamulla herättelee pusujen kera. On kyllä niin hienoluonteinen koira Unskistakin kasvanut, että voi vain ihmetellä. Ei tietoakaan siitä pikkupennusta joka uhitteli ja kenkkuili. Paitsi se, että jaksaa leikkiä, innostua ja tohottaa koko päivän. Oikea energiapakkaus. Koko perheen maskotti.
 
Unskin häntä ei sen kummemmin ole tummentunut, karvanlähdönkään myötä, mutta eipä se menoa haittaa."

Virve & Unski